Ihmiset ovat kuin tuikkuja, sillä ne viihtyvät parvessa ja tarvitsevat muita ollakseen merkityksellisiä. Yksin tuikku on nimittäin melko vaatimaton, eikä tuo kovinkaan paljon valoa. Kun sen vierellä on paljon muita, se muuttuu kauniiksi valoparveksi. Tuikut tarvitsevat muita ympärilleen. Yhden palaessa loppuun muut valaisevat sen puolesta pimeän huoneen. Tuikuilla on palava sydän. Sen voi helposti puhaltaa sammuksiin, jolloin se ei enää pysty tuottamaan valoa ja lämpöä. Silloin tuikku on menettänyt merkityksensä.
Ihmisen sydän on yhtä hentoinen kuin tuo kynttilän liekki, mutta samalla vahva, sillä toisella kynttilän liekillä voi sytyttää uudelleen sammutettujen kynttilöiden sydämen palamaan. Toisen kynttilän sytyttäminen uuteen liekkiin ei heikennä kynttilän liekkiä ja samaisella pikku tuikulla voi uudelleen sytyttää kymmeniä sammuneita. Ja toisaalta, kun muita sytyttänyt kynttilä sammuu, sen sytyttämät kynttilät valaisevat maailmaa tämän puolesta. Ihminen on kuin tuikku. Jokainen tarvitsee vierellensä jonkun. Yksin ihminen on pieni ja hento. Se, joka uskaltaa istua yksinäisen viereen, voi olla vahvempi. Yhden sijasta on tällöin kahden voimat, kummallakin kaksinkertaisesti energiaa. Yhdessä toisen kanssa antaa itselleen ja toisille merkityksen. Vain yhdessä toisten kanssa ihminen ei ole vain yksi miljoonasta, vaan hän on yksi miljoonasta.
Emppu
Share this content:
