Tunnista ja vaikuta – asiaa pari- ja lähisuhdeväkivallasta – vihkonen

Tunnista ja vaikuta – asiaa pari- ja lähisuhdeväkivallasta – vihkonen

Suomalaisen yhteiskunnan suhtautuminen väkivaltaan on kaksijakoinen. Vaikka väkivalta on virallisesti tuomittavaa, sen käyttöä ymmärretään, selitetään ja se hyväksytään monilla eri perusteilla. Väkivallalle on annettu hyvinkin erilaisia merkityksiä ja oikeutuksia eri aikakausina. Suhtautuminen väkivaltaan on sidoksissa historialliseen aikaan, paikkaan ja kulttuuriin. Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten lasten kurittamisella pyrittiin varmistamaan lapsen kasvu viisaaksi ja terveeksi aikuiseksi. 2000-luvulla asiaan suhtaudutaan jo toisin. Laki kieltää lapsen kurittamisen. Tosin lähes kolmannes aikuisista pitää silti lasten kurittamista sallittavana, vaikka se kriminalisoitiin Suomessa jo 30 vuotta sitten.
Pari- ja lähisuhdeväkivalta ovat maailmanlaajuisia ilmiöitä. Sitä esiintyy kaikissa maissa, uskonnosta ja kulttuurista riippumatta. Parisuhdeväkivalta maailmassa on merkittävältä osin miehen naiseen kohdistamaa. Tosin viime vuosina on saatu viitteitä siitä, että myös miehet kokevat aiempaa arvioitua useammin väkivaltaa puolisonsa taholta. Väkivaltaa esiintyy myös samaa sukupuolta olevien parisuhteissa. Väkivalta on opittua käyttäytymistä, ja väkivaltaisesta tavasta toimia voi oppia pois. Vaikka väkivalta on usein ongelma myös sitä käyttävälle henkilölle, kokee väkivallan tekijä hyötyvänsä jollain tasolla väkivallan tuomasta valta- ja kontrolliasemasta parisuhteessa. Väkivallan käyttö on tällöin tekijälle mielekästä vaikka tilanne olisi ristiriitainen myös hänen näkökulmastaan.
Tämä vihkonen on kirjoitettu keskustelunavaukseksi pari- ja lähisuhdeväkivallasta. Se ei ole kaikenkattava opus aiheeseen vaan pitää sisällään näkökulmia ja ajatuksia väkivaltaan liittyen. Tekstin kirjoittaneet henkilöt ovat työskennelleet pitkään väkivaltakysymysten parissa.
Väkivallasta pitäisi uskaltaa kysyä ja ottaa aihe esille kaikessa sosiaali- ja terveystoimen työtehtävissä. Samoin nuoriso- ja opetustoimella olisi paljon annettavaa puheeksi ottamisen näkökulmasta kuten myös väkivallan ennaltaehkäisemisessä. Moniammatillinen ja poikkisektoraalinen yhteistyö tuottaa hyviä tuloksia.
Kirjasen tekstin, graafisen ilmeen ja painatuksen on toteuttanut Nektaria ry. www.nektaria.fi.

Share this content:

valto

Vastaa