nektaria

PRIDE – in the name of love

Pride oli minulle uusi maailma. Koko teema ei ollut edes hipaissut minun olemustani ennen vuosituhannen vaihdetta, tai paremminkin sen läsnäoloa en ollut ymmärtänyt. Toki olin vahvasti ihmisoikeuksien puolella, tasa-arvoa kannatin ja väkivaltaa sekä koulukiusaamista nuoriso-ohjaajana vastustin. Ihmisten oikeutta omanlaisuuteen puolustin – niin palkattuna kuin vapaallakin.

Sattumusten ja valintojen sarjan myötä minulle aukeni nuo samat aikaisemmat kysymykset ihmisoikeuksista, tasa-arvosta, väkivallasta ja koulukiusaamisesta uudestaan siten, että ne koskettivat minua kerta toisensa jälkeen kovasti. Kyse ei ollut hipaisusta, se läpsäisi ja läpäisi minut. Sateenkaarevat kysymykset ihmisyydestä ja omanlaisenaan olemisen tärkeydestä toivat vastaani monia onnellisia tarinoita, mutta samalla käsittämättömän suuren määrän epäoikeudenmukaisuutta, vihaa, halveksuntaa ja eriarvoisuutta, josta en ollut aiemmin tietoinen. Pahimmassa ja ikävimmässä tilanteessa olin todennäköisesti ollut se, joka mahdollisti tuon.

Pikkuhiljaa vastaani tuli nuoria moninaisin seksuaalisin suuntauksin, toiset arkoina omasta olemisestaan, toiset uhmakkaina valmiina vastaamaan huonoon kohteluun. Sain onnen kohdata perheitä sateenkaaren väreissä suloisten vauvojen mukanaan tuomin vauvakuumein. Näin parisuhteiden onnea ja karikkuutta, toivetta rakastetuksi tulemisesta ja kyvystä osoittaa rakkautta. Vastaan tuli niitä, joille hengellisyys, usko oli elämän kysymys ja jotka olivat löytäneet yhteisön turvan ja niitä, joita oli näissä yhteisöissä raadeltu rumasti. Sain tavata ihmisiä, joiden kokemus sukupuolesta oli monenmoinen. Transsukupuolisuus, -genderiys tai muu sukupuolisuus toi mukanaan tarinoita identiteetistä, erillisyydestä, yksinäisyydestä ja samalla löytämisestä, voimasta, kauneudesta ja onnesta.

Vastaani tuli kokemus itsestä monen kirjavana, seksuaalisuudesta voimaa ja kauneutta ammentavana ja sukupuolesta minuutta, olemisen tapaa, herkkyyttä ja sävyä löytävänä. Olen saanut matkata itseä peilaten ja tullen kerta toisensa jälkeen minän kanssa silmikkäin jääden ihmettelemään sitä, kuka ja millainen olen.  Tätä kaikkea olen voinut käydä suhteessa toisiin ihmisiin ja heidän olemiseensa. Se on minulle onnen potku, minua on lykästänyt että olen saanut näin elää. Onnea on myös se, että ympärilläni on ollut ihmisiä, jotka tämän ovat sallineet, sietäneet, hyväksyneet ja siinä tukeneet. Minun on annettu olla minä.

Olen vuosien varrella osallistunut toistakymmentä kertaa PRIDE kulkueeseen. Viime kesänä vielä kerran Baltic Prideenkin. Jotkut ovat kysyneet miksi? Siihen on monta vastausta, mutta suunta on niissä sama. Jotta jokaisella ihmisellä olisi yhtäläiset mahdollisuudet olla oma ainutlaatuinen itsensä. Jotta ihmisoikeudet ja tasa-arvo osana sitä toteutuisivat, väkivalta ja koulukiusaaminen vähenisivät. Jotta maailma olisi todempi ja samalla kauniimpi ihmisten voidessa olla omanlaisiaan, siis monenlaisia.

Olemme ihmisyydessä yhtä ja sen kautta meillä on mahdollisuus nähdä ihmiset – voimme siis valita rajapinnaksi toistemme välille ihmisyydestä nousevan tuntemisen vierauden kokemuksen sijaan. Minä marssin Pridessa ihmisyyden ja rakkauden puolesta – In the name of love.

– Juha Kilpiä

 

 

Comments are closed.