Oli kouluvuoden eka päivä. Olin luokkalaisteni kanssa syömässä. Olin koko edellisen vuoden roikkunut heidän perässään, ettei tarvitsisi olla yksin koulussa. En silloin jotenkin onnistunut löytämään oikeanlaista kaveria. Koulukaverini olivat oikeastaan vain ihmisiä joiden kanssa hengailin, en oikein tuntenut kuuluvani mihinkään porukkaan.
Ekana koulupäivänä poistuessani ruokalasta mietin, että tästäkin vuodesta tulee samanlainen kuin edellisestä kunnes huomasin tulevan parhaan kaverini tulevan ruokalaan aivan yksin. Tiesin tunteen, kun joutuu istumaan yksin pöydässä, vaikka muissa pöydissä olisi tilaa vaikka muille jakaa. Ne paikat ovat kuin kuumaa rautaa, jolle ei vaan voi istua. Siinä sitä sitten nököttää yksinään ja syö ruokansa mahdollisimman nopeasti. Syödessä ehtii ajattelemaan kaikkien miettivän itsestään, että tuossa se yksinäinen istuu.
Ruokalassa yksinäisyys tulee jotenkin erityisesti esille. Kaikilla oppilailla on samaan aikaan ruokailu, jolloin näkee kenellä ei ole ystäviä miltään luokalta. Se ettei ole kavereita, tuo itselle olon, että on jotenkin vääränlainen, kun kukaan ei halua tutustua.
Tiesin miltä yksinäisyys tuntuu enkä halunnut kenenkään joutuvan tuntemaan sitä tunnetta. En vielä silloin tuntenut tulevaa parasta ystävääni ollenkaan, enkä ollut koskaan edes jutellut hänen kanssaan. Se mitä hänestä tiesin oli, että hän oli kerran istunut kanssani samaan pöytään ala-astekaverinsa kanssa. Luokkalaiseni tunsivat heidät.
Päätin, etten enää jaksaisi roikkua luokkalaisteni perässä vaan päätin kysyä tulevalta parhaalta ystävältäni haluaisiko hän syömisseuraa. Sitten me ihan vieraat ihmiset vaan tutustuttiin.
Nyt me ollaan oltu yli vuosi parhaita ystäviä ja voidaan jutella ihan mistä vain. Luotan ystävääni enemmän kuin kehenkään muuhun.Tuntuu hyvältä tietää, että aina on joku, joka on kanssasi samalla puolella. Paras ystäväni on ehdottomasti maailman paras ystävä, vaikka miljoonasta ystävästä valitsisin. Sain paljon itsevarmuutta, kun minullakin oli nyt ystävä, ja muutkin alkoivat pitää meitä samanlaisina kuin kaikkia muitakin.
Parasta ystävääni oli kiusattu ja hän oli tosi surullinen eikä hänellä ollut ainuttakaan kaveria. Kun meistä tuli kaverit, häntä ei enää kiusattu. Hän oppi vähitellen luottamaan itseensä ja muihin sekä sai lisää kavereita. Ystäväni elämä on tehnyt vuoden aikana täyskäännöksen ja nyt hän on viimein onnellinen.
En usko että hänen elämänsä olisi muuttunut mitenkään, ellei hän olisi saanut minusta ystävää. Meistä huomaa ystävien todellisen tärkeyden. Sydämelliset kiitokset minun parhaalle ystävälleni, joka on ihana ihminen!
=D <3
Emppu
